Sponsors Mill on yhteisölliseen varainhankintaan soveltuva konsepti, joka tukee pitkäjänteistä ja kestävää varainhankintaa. Tilaamalla Sponsors Mill Storen kautta tuette samalla omalla valinnallanne eri kohteita ja heidän toimintaansa.

Valittavana on oman tiimin tai joukkueen tukeminen suoraan nimetyistä kaupoista Team Store, verkkokaupan tuotevalikoima, josta tukea ohjataan eteenpäin tai mahdollisuus keräillä tuotteita haluamiltanne tiimeiltä tukien hajautetusti eri hankkeita. Valinta on teidän.

Tietyillä tuotteilla voi olla myös kampanjoita, joissa voitte valita oman suosikkinne, jota haluatte tukea tai mihin ohjata tilauksestanne syntyvää hyvää mieltä.

Verkkokauppa sisältää mahdollisuuden tilata tuotteita päävalikoimasta myyntierä yksiköinä, yksittäiskappaleet on mahdollista tilata miltä tahansa niitä tarjoavalta Sopimuskumppaneiden omalta tilauskanavalta, tuet samalla itse valitsemaasi tiimiä tai hanketta. 

Miksi? Lyhyesti Miksi ei, yhdessä mahdollistamme enemmän ja saamme aikaan hyviä asioita.

Sponsors Mill kumppanit ovat sitoutuneet omalta osaltaan tuomaan hyvää mieltä oli kyse aloittavan joukkueen ensihankinnoista tai koululuokan retkestä.

Sponsors Mill on kaikkiin varainhankintaprojekteihin soveltuva konsepti, tukien myös pitkäjänteistä ja kestävää varainhankintaa.

Sponsors Millin lähtökohta on yksinkertaisuus, kaikille soveltuva moduloituva malli, varainhankinnassa tarvittavine työkaluineen.

Tukisopimuskumppaninamme saatte tarpeisiinne soveltuvia vaihtoehtoja varainhankintaan, ilman pakottamista tai sitoutumista ylihinnoiteltuihin tuotemyynteihin saatikka tunteeseen, jossa on pakko myydä tai ostaa jotain.

 Sponsors Mill on erikoistunut varainhankintaprojekteihin, oli kyse koululuokkien retkistä, urheiluseuroista tai yleishyödyllisten yhdistysten varainkeruusta.

Yhteistyön kautta käytössänne on tarvittavat työkalut sekä toteutuksien suunnittelu ja panostamme kehitykseen jatkuvasti.

Palvelukonseptimme soveltuu kertaluonteisesta varainkeruusta aina pidemmän aikavälin tavoitteisiin tähtääviin projekteihin.

Jos olette valmiit sitoutumaan yhteistyön tiedottamiseen, niin luomme teille soveltuvan ratkaisun tukemaan varainhankintaanne!

Sponsors Mill toimii Suomen verohallinon yleishyödyllisille yhteisöille antamien verotusohjeiden puitteissa koskien tukisopimus-, yhteistilaus- ja tulonhankinnanperiaatteita*.

Ja jotta kaikilla on mahdollisuus ottaa osaa ” Järkeenkäypään varainhankintaan ” niin ohjaamme kaikille avoimen verkkokaupan ostoista 10% osuuden eri tukikohteille. Eli kun ostat meiltä kympillä niin laitamme yhden hyvän kiertämään eri kohteisiin. Haluamme tuoda iloisia yllätyksiä sekä hymyä tekemiseen pitkin vuotta ja ostamalla meiltä olet edistämässä tätä suunnitelmaa! 

*Koskee suomeen rekisteröityjä yhteisöjä